Minusta

Olen 40+ raahelainen koiraharrastaja. Lancashire heeler-rodun löysin 90-luvun lopulla, ensimmäinen heeleri tuli taloon vuonna 2001. Heelerini ovat vm. 2006, 2010, 2013 ja 2018.

Vikinä -heeleri oli ensimmäinen koirani, sen kanssa opettelin koirallisen elämän saloja; harrastuksia ja erityisesti koirien kieltä. Ilman Vikinää en osaisi lukea koiria puoliksikaan niin hyvin kuin nyt, sen verran opettavainen tuo neitikoira oli. Vikinä sairastui jo nuorena silmäsairauteen ja tämä aiheutti omat kommervenkkinsa hoitoineen ja leikkauksineen. Vikinä lähti sateenkaarisillalle syksyllä 2017. Vikinän kaveriksi muutti Santte-seropi keväällä 2004, Santte oli v.1996 syntynyt herrasmies, joka oli luonnostaan sopiva Kaverikoiraksi. Santte lähti voimien heikennyttyä sateenkaarisillalle 30.10.2013.

Tara muutti meille Marmalade´s kennelin ensimmäisestä pentueesta kesällä 2006. Tara on 7,5 vuotias, aina yhtä innokas lenkkikaveri, rapsutettava ja toimii öisin jalkojen lämmittimenä 🙂 Taran kanssa on ajettu jälkiä, se on suorittanut haku-pelastuskoirakokeet ja toiminut hälykoirana, Kiva Koirakansalainen- ja BH-kokeet ja toimii kaverikoirana. Se on myös näytellyt Pohjoismaiden muotovalion arvoisesti.

Taran ensimmäisestä pentueesta jäi kotiin Miina, jonka kanssa harjoitellaan pelastushakua ja agilityä, lisäksi Miina käy kaverikoiravierailuilla. Olemme tutustuneet myös paimennukseen ja treenanneet jälkeä ja tokoa. Kävin Miinan kanssa Kiva Koirakansalainen-testin syksyllä 2013. Miinan kanssa on suoritettu BH-koe ja sillä on rally-tokosta RTK1. Se on myös Pohjoismaiden muotovalio.

Miinan pentusista kotiin jäi Hilma. Sen kanssa on suoritettu BH-koe ja sillä on rally-tokosta 2 hyväksyttyä suoritusta alokasluokasta. Hilman kanssa harrastettiin pennusta asti hakua ja jälkeä sekä nose workia. 

Shona muutti meille Iso-Britanniasta kesällä 2019. Samoin Alli, Taran tyttärentyttärentytär. Junioreiden kanssa on tutustuttu moneen eri harrastukseen ja ensimmäiset vuodet ovat kuluneet leikkien ja yhdessä puuhaillen, aika näyttää mistä tulee päälaji niiden kanssa. Keväällä 2020 aloitettiin paimennuksen alkeiskurssi molempien junioreiden kanssa ja sytyttelyn jälkeen paimennusharrastus jatkuu edelleen.

Ensisijaisesti koirani ovat lemmikkejä ja perheenjäseniä. Harrastan koirieni kanssa aktiivisesti, mutta koirien ehdoilla. Koirani elävät sisätiloissa ihmisten kanssa. 
Kasvatan pienimuotoisesti heelereitä, lisää tietoa pentueista pennut-sivulta. 
Kuulun Suomen Kennelliittoon ja Suomen Lancashire heeler-yhdistykseen ja olen allekirjoittanut molempien kasvattajasitoumukset. Olen Lancashire heeler-yhdistyksen sitoumuskasvattaja. Kuulun myös Suomen Koirankasvattajiin eli SUKOKAan.
Kuulun myös Suomen Pelastuskoiraliittoon sekä Raahen Koirakerhoon ja Kuulokoirayhdistykseen.

Olen vuosien varrella kurssittautunut ja hankkinut lisää tietoa erilaisista kiinnostavista aiheista, tässä muutamia:

Kasvattajan peruskurssi 2005
Tunne koirasi-kurssi (KIVA Team) 2007
Pieneläinhoitajan ammattitutkinto 2010
Pelastuskoiraliiton kouluttajien koulutus 2013
Kehäsihteerikurssi
Kasvattajan jatkokurssi 2014
Dobo-koulutusohjaaja 2014
Jalostusneuvojien peruskurssi
Jalostusneuvojien jatkokurssi
Rally-toko koetoimitsijakurssi
Paimennuskokeiden koetoimitsijakurssi
Luentoja koirien elekielestä, rauhoittavista signaaleista, naksuttelusta, luonnetesteistä, kasvattamisesta ja genetiikasta, hieronnasta ja luontaishoidoista.