Kasvatustyöstäni ja pentujen hoidosta

Minulta on kysytty muutamaan otteeseen, miten hoidan pennut ja miten muutenkin kaikki kasvatustyö tapahtuu. Tässä hieman pohdintoja.

Kasvatustyöni on hyvin pienimuotoista ja haluan panostaa jokaisen pentueen hoitamiseen. Jokainen pentue saa täyden huomioni synnytyksestä luovutukseen. Luovutusiän jälkeenkin haluan kuulla kasvattieni kuulumisia ja olla mukana iloissa ja suruissa. Aina saa soittaa ja kertoa kuulumisia sekä poiketa ohikulkumatkallaan käymään. Autan myös mielelläni esimerkiksi näyttelyssä esittämisessä, jos koiran kotiväki apua tarvitsee.

Astutuksen koirat hoitavat itse, vasta kiinnijääntivaiheessa pitelen, etteivät revi vahingossa toisiaan irti. Pakkoastutuksia en käytä. Jos ei astutus onnistu luomusti, ei sillä kerralla tule pentuja, mikäli narttu ei anna tai uros ei astu.

Synnytys ja pentujen hoito

Synnytyksessä minun tehtäväni on emon ruokahuolto ja pentusten punnitseminen ja merkitseminen tunnistamista varten. Puutun synnytykseen mahdollisimman vähän. Tottakai, jos ongelmia tulee, mennään tuhatta ja sataa lääkäriin, mutta mikäli jouduttaisiin esim. keisarinleikkaukseen, miettisin sellaisen nartun toiseen kertaan astuttamista huolella.

Pennut narttu hoitaa ensimmäiset kolme viikkoa suurimmaksi osaksi itse, minulle jää lähinnä siivoustyö sekä pentusten painon ja hyvinvoinnin seuraaminen sekä emon ruokahuolto 🙂

Kolmannesta viikosta eteenpäin pennut lähtevät liikkeelle pentulaatikosta ja alkavat valtaamaan asuntoani huone kerrallaan. Jossain vaiheessa ne muuttavat olohuoneeseen isompaan aitaukseen, joka on käytännössä puolet olohuoneesta. Suurimman osan kotonaoloajastani pennut ovat valloillaan keittiössä ja olohuoneessa. Pihalle pennut pääsevät heti, kun sää sen sallii ja saavat ulkoilla aidatulla pihalla. Lähellä luovutusikää harjoitellaan myös pantaan ja taluttimeen ja käydään muutaman kerran remmi”lenkillä”.

Erilaisia leluja, alustoja (keinuvia, rapisevia, kovia, pehmeitä jne.), ääniä, ihmisiä, koiria, muutama esimerkki siitä, mihin pentusia totutan lisäten ärsykkeitä asteittain ja pentujen iän mukaan. Käymme autoilemassa muutaman kerran ja eläinlääkärissä sirutuksessa, pentutarkastuksessa ja silmäpeilauksessa. Luonnollisesti pennut myös rekisteröidään.
Käyn myös kerran-pari kyläilemässä jossain vieraassa paikassa niiden kanssa.

Kotien valinta ei ole huutokauppaa tai alennusmyyntiä vaan valitsen kodit tarkkaan. Pyrin valinnoissani siihen, että jokainen pentu saa parhaan mahdollisen, juuri sille pennulle sopivan kodin koko koiran elämän ajaksi.

Mikäli olet edelleen tämän sivun luettuasi kiinnostunut heelerinpennuistani, ota yhteyttä niin jutellaan lisää ja sovitaan aika, milloin tulet meille tutustumis&esittäytymiskäynnille.